lauantai 5. tammikuuta 2019

Blogini uusi kirjoitussarja. Kaikki tarinat ovat tosia, työssäni kohtaamia tapauksia. Joitain yksityiskohtia olen muuttanut, jotta henkilöitä ei tunnisteta. Sinusta voi tuntua, että luet omaa tarinaasi!

TUHANSIEN MURHEELLISTEN TALOJEN MAA


OSA 5 MIKÄ IHMEEN HOMEKOIRA?

”Homekoirat pelastivat elämäni.”
”En luota mihinkään ihmistutkijoihin, kyllä koiran nenä on paras.”
”Homekoirat nyt ilmaisevat joka talossa ja torpassa, ei niihin voi luottaa.” ”Jääkaapin taakse on voinut pudota homejuuston palanen, heh.”

Jokainen meistä asuu jossain. Useimmat työskentelevät, opiskelevat tai ovat hoidossa sisätiloissa. Sisäilma-asiat koskettavat siis hyvin useita. Suomessa on noin 1,5 miljoonaa rakennusta (Tilastokeskus).
Perheen äiti soitti minulle ja kertoi tilanteestaan. Melko usein vaimo ottaa yhteyttä ja tilaa homekoiran käymään. Myös anopit tuntuvat olevan tarkkanenäisiä. Äiti kertoi, että heidän on ehkä pakko muuttaa 1980-luvulla rakennetusta omakotitalostaan 6-vuotiaan tyttären voimakkaiden oireiden takia. Talo oli ostettu vain puolisen vuotta sitten. Myös muu perhe oli sairastanut koko talven. Oli kuumeilua, iho-oireita, poskiontelo- ja korvatulehduksia. Tytär ei jaksanut edes leikkiä. Vanhemmillakin oli oireita, tosin lievempänä. Perheen koiralla oli ollut useita korvatulehduksia, ennen niin terve koira eikä se edes ollut luppakorvainen. 
Homekoirat kurvasivat paikalle punaisella pakettiautolla. Jo pihalla kiinnitin huomiota matalaan sokkeliin ja siihen, että maa vietti selvästi taloon päin ja märkää maata oli aivan sokkelissa kiinni. Se voi aiheuttaa sen, että kosteus pääsee nousemaan maasta rakenteisiin. Homekoirat tekivät ilmaisuja, lähinnä ulkoseinustoille. Myöhemmissä tutkimuksissa talosta paljastui laajat homevauriot alapohjassa ja ulkoseinien alaosissa. Nyt asiasta riidellään myyjän kanssa ja odotetaan vastausta kaupanpurkuvaatimukseen.  
Homekoiran avulla voidaan paikallistaa rakennusten homevaurioita. Homevaurion syntymiselle olennaista on kosteus. Kosteus voi aiheutua elämisestä sisältäpäin, kuten suihkussa käymisestä ja ruuan laitosta. Ulkoa päin esimerkiksi maakosteus voi nousta alapohjaan tai seinärakenteisiin. Katto voi vuotaa, kosteutta voi kondensoitua rakenteisiin, ilmanvaihto on huono tai olematon tai voi tapahtua vesivahinko. Homevaurio voi syntyä vuoden tai vuosien kuluessa, mutta joskus hyvinkin nopeasti. Vertaa vaikka pöydälle jätettyä leipää - se voi homehtua jopa muutamassa päivässä. Homekoira on yksi apuväline homevaurioiden kartoituksessa.  Koira etsii tiloista kohdat, joista sille koulutettu homeen haju tulee voimakkaimmin huoneilmaan.   

Homekoira Frodon kirsu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.