torstai 31. maaliskuuta 2016


Työkoirat kuntoilevat ahkerasti :) Vaikka homekoiran työ on siistiä sisätyötä, niin koirien on oltava erityisen hyvässä fyysisessä kunnossa jaksaakseen tehdä työtä. Koirien kanssa lenkkeillään paljon. Spanieli on ylösajava metsästyskoira ja osa koiristani harrastaa myös metsästystä. Koirat liikkuvat paljon metsässä ja voivat treenata vaikkapa hakukuviota ja noutoja. Homekoiratkin voivat rentoutua dameja noutamalla - hyvää vastapainoa varsinaiselle työlle. Spanielit vaativat paljon tekemistä. Sopivasti liikuntaa, laumassa riehumista, keskittymistä vaativia treenejä, lepoa ja rauhoittumista.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Rauhallista Pääsiäisen aikaa!

Homekoiratkin viettävät lomaa. Vapaapäivinä lenkkeillään paljon, seurustellaan, tehdään ehkä joku pieni, kiva treeni. Työkoiran pitää osata myös levätä. Yritykselläni on monta koiraa, joten yksittäistä koiraa ei tarvitse rasittaa liikaa. Koirat ovatkin aina innokkaita lähtemään töihin.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016


Jiihaa - kohta on pääsiäisloma! Rupert
Valesokkeli on riskirakenne. Tunnistat valesokkelin helpoiten siitä, että lattiantaso on sokkelin yläreunan alapuolella. Rakennuksen puurunko alkaa maanpinnan tasosta tai alapuolelta. Rakenne oli yleinen 1960-1970-luvuilla aina 1990-luvun puoliväliin asti. Usein valesokkelitaloissa homekoirat ilmaisevat ulkoseinän ja lattian rajaa. Kävimme pari viikkoa sitten tyypillisessä 70-luvun talossa, valesokkeli, tasakatto, salaojista ei tietoa. Siellä valitettavasti tuli homekoirien ilmaisuja.







Eläkkeellä oleva Raf pitää huolta kunnostaan käymällä uimassa koirien uimalassa. Pallohullu Raf nauttii uimisesta ja pallojen noutamisesta

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Homekoirat Sagulin ky löytyy nyt myös omasta blogista. Täällä voit seurata homekoirien työtä ja myös vapaa-ajan rientoja. Yrityksen kotisivuilta löydät lisätietoja: www.homekoirat.fi ja olemme myös facebookissa. Minä olen Jaana Sagulin ja asun Mäntsälässä mieheni ja 8 spanielin kanssa.