torstai 25. huhtikuuta 2019


 Blogini kirjoitussarja. Kaikki tarinat ovat tosia, työssäni kohtaamia tapauksia. Joitain yksityiskohtia olen muuttanut, jotta henkilöitä ei tunnisteta. Sinusta voi tuntua, että luet omaa tarinasi!

TUHANSIEN MURHEELLISTEN TALOJEN MAA

OSA 9: MYYJÄN VELVOLLISUUDET

Myyjän pitää antaa tietoa ja tärkein velvollisuus on siis tiedonantovelvollisuus. Tämä tarkoittaa tietenkin ja erityisesti sitä, että myyjän on kerrottava kaikki asunnon viat ja puutteet. Myyjän pitää kertoa myös asunnossa aikaisemmin tehdyistä korjauksista, tutkimuksista ja myös homekoiratutkimuksesta, jos sellainen on tehty. Talon ulkoseinustat saattavat olla talvella erityisen kylmiä. Tästäkin pitää kertoa ostajalle. Myyjä saattaa tietää aikaisempien remonttien perusteella, että ulkoseinien alaosissa on lahovaurioita, joita ei ole korjattu.
Myyjä syyllistyy tiedonantovirheeseen, jos hän antaa ostajalle virheellistä tietoa rakennuksen kunnosta tai on jättänyt kertomatta jotain oleellista tai ei ole oikaissut ostajan virheellistä käsitystä jostain kiinteistöön liittyvästä asiasta (maakaari).
Virhe voi myös olla salainen. Silloin kumpikaan osapuoli, ei ostaja eikä myyjä, ei ole tiennyt virheestä. Vaurion havaitsemiseksi olisi pitänyt avata rakenteita tai käyttää homekoiraa apuna. Myyjä on vastuussa salaisesta virheestä, jos se vaikuttaa oleellisesti kiinteistön kuntoon. Rakennuksen ikä, nähtävissä oleva kunto ja tehdyt peruskorjaukset vaikuttavat asiaan. Mitä uudempi rakennus, niin tietysti siltä odotetaan parempaa kuntoa.   Peruskorjatun talon odotetaan olevan paremmassa kunnossa kuin vastaavan ikäisen korjaamattoman talon.

OSA 10: OSTAJAN VELVOLLISUUDET

Ostajan on otettava selvää siitä, mitä hän on ostamassa. Ostajan tärkein velvollisuus on siis selonottovelvollisuus (ennakkotarkastusvelvollisuus). Ostaja ei voi vedota virheisiin, jotka olisi voitu havaita ennen kauppoja. Yleensä riittää aistinvarainen tarkastelu. Näkyykö vuotojälkiä, kupruileeko seinät, onko materiaaleissa värimuutoksia? Jos tällaisia kohtia ei tutkita tarkemmin, niin kauppojen jälkeen ei ostaja voi näihin vedota eikä esittää vaatimuksia.
Jos homekoira tekee ilmaisuja asunnossa ennen kaupantekoa ja ostaja kuitenkin ostaa asunnon tekemättä tarkempia tutkimuksia, niin ostajan on hankala esittää vaatimuksia jälkeen päin. Ostajalle on syntynyt niin sanottu laajentunut ennakkotarkastusvelvollisuus. Ostajan on siis syytä olla tarkkana eikä tyytyä siihen, että näkyvän valumajäljen alue tai homekoiran ilmaisema kohta on ”aivan kuiva”.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.